keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Outoja ja pelottavia asioita maailmalta

Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   13.10.13 15:32:42

Näin sunnuntain jännitykseksi! Jospa iltaan mennessä olisi mukava liuta jo kerääntynyt... Ei siis mitään kummitusjuttuja vaan ihan todella sattuneita tapauksia maailmalta. Saa kertoilla omakohtaisiakin kokemuksia.
Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen se vuorikiipeilijäpoppoon tapaus jossain päin maailmaa, kun koko ryhmä katosi vaelluksella ja myöhemmin löydettiin kuolleina ja kaikkea muutakin kummallista löydettiin paikalta, esim. erikoisen korkeita säteilyarvoja. En nyt muista tapauksen nimeä, muistaako joku muu?

Kotimaassa olen monelta kuullut Maakasperän metsästä Vilppulassa. Paikalla on synkkä historia ja siellä on monet kokeneet kummallisia tapahtumia, esim. kesähelteellä metsässä saattaa olla jopa pakkasta ja useat siellä käyneet varoittavat menemästä sinne. Youtube-hakuun kun kirjoittaa Maakasperän metsä, niin löytyy pari videota koskien paikan historiaa. Tuolta metsästä siis uskotaan legendan mukaan löytyvän jonkun muinaisen sotateurastajan jäännökset.
Joku täällä ht.netissäkin kerroskeli jossain topassa aikoja sitten asustelevansa jonkun kummalliselta vaikuttavan metsän vieressä, hevoset ei koskaan menneet lähelle metsää, karkailivat aidoista, missään rakennuksessa ei ikkunoita metsään päin yms.

Bermudan kolmio lienee aika tunnettu, ja varmaan nykyään jo löydetty luonnollinen selityskin paikan sattumuksille, mutta karmiva on silti edelleen. :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Vio
Päivämäärä:   13.10.13 15:36:09

Aokigahara, japanilainen itsemurhametsä, vaikkei välttämättä yliluonnollinen olekaan.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: b0Um
Päivämäärä:   13.10.13 15:45:52

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mary_Celeste Mary Celeste ja sen kadonnut miehistö, jota ei koskaan löydetty
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjäcanis_lupus
Päivämäärä:   13.10.13 15:50:00

http://dangerousminds.net/comments/mystery_dog_suicide_bridge

Koirien itsemurhasilta Skotlannissa. Tuolla linkissä on englanniksi tietoa ja dokumentti, googlella löytyy lisää.

Mielestäni todella pelottava ja outo. Selitystä ei ilmeisesti ole vielä keksitty. Koirat siis hyppivät sillalta alas, ilmeisesti tappaakseen itsensä. Onhan tuosta puhuttu, että koirat hyppivät alas, koska näkevät viereisessä metsässä jotain jännää tai eivät tajua miten korkealla silta on. Mutta kuulema myös sellaiset koirat, jotka ovat nipin napin selvinneet hypystä, kiipeävät heti takaisin ja hyppäävät uudelleen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: g
Päivämäärä:   13.10.13 15:55:12

Tuosta koirien itsemurhasillasta tuli joskus ohjelma telkkarissa. Siinä kerrottiin, että joko koirat a) hyppäävät sinne sen takia, kun ihmiset kurkkivat reunalta ja koira haluaa kanssa katsomaan, mitä siellä tapahtuu tai b) näön takia. Koira ei näe ulottuvuutta tumman metsän takia, luulevat hyppäävänsä jollekin tasanteelle, mutta hyppävätkin tyhjän päälle.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -~-
Päivämäärä:   13.10.13 17:00:20

Eikös tossa koirien itsemurhasillalla ollut joku sellainen teoria, että siellä haisee vahvasti jollekin luonnoneläimelle? (minkki tms.)

Sitä en vaan tajua, kuka koira olisi niin tyhmä että hyppäisi sillalta alas vain haistaakseen jonkun eläimen... Öhh..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: qq
Päivämäärä:   13.10.13 17:11:41

Tunguskan räjähdys jonka aiheuttajaa ei vieläkään varmuudella tiedetä on minusta mielenkiintoinen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Tatanka.
Päivämäärä:   13.10.13 17:16:58

Jos mysteerit kiinnostaa yleisesti niin suosittelen Herbert Genzmerin ja Ulrich Hellenbrandin kirjoittamaa ja Parragonin kustantamaa Mysteria -kirjaa. Kirjassa kerrotaan mysteerisistä paikoista ja tarinoista noin aukeaman verran kustakin. Kirjan kerronta on ehkä vähän lapsenmielistä, eivätkä kaikki tarjotut selitykset ole välttämättä kovin uskottavia, mutta kokonaisuudessaan kirja on mukavan kevyttä luettavaa, mitä harvoin tietokirjat ovat. Ja tyydyttää juuri tällaisia haluja kuulla mysteeritarinoita eri paikoista!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ainakin nyt nämä
Päivämäärä:   13.10.13 17:25:23

lisää!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: 👱
Päivämäärä:   13.10.13 17:29:28

up!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   13.10.13 17:30:34

lisää. : O
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Vieras
Päivämäärä:   13.10.13 17:32:45

Norjan Hessdalen. Siellä on valoilmiöitä ollut ainakin 80-luvulta asti, joita ei ole pystytty selittämään. Nopeimmat mitatut "valopallot" liikkuneet 30000 km/h ja siellä on joku tutkimuskeskuskin, joka yrittää selvittää, mitä siellä oikeasti tapahtuu.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Hullu
Päivämäärä:   13.10.13 19:08:46

Djatlovin solan onnettomuus on minusta mielenkiintoinen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Piiku
Päivämäärä:   13.10.13 20:26:47

Taivaalta massoina tippuneet linnut muutama vuosi sitten useammassakin paikassa maailmalla.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: :)
Päivämäärä:   13.10.13 20:42:42

Nää on kivoja, mutta voisitteko samalla vähän kertoa paikasta/ilmiöstä? :) Olis kuva lukea täältä, kännykällä on tylsä googletella.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Niin
Päivämäärä:   13.10.13 20:59:57

Kaikki nuo ydinvoima jutut. Valtavat määrät tappavaa energiaa tyhjästä ja aina karkuun päästessään aiheuttavat tuntemattomia seurauksia.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   13.10.13 21:02:28

Aloittajan juttu oli paranormaali-blogissa aiheena ehkä kuukausi, pari sitten.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: oiu
Päivämäärä:   13.10.13 21:05:39

No illalla just katoin ohjelman: "Outoa vai mitä", siinä on kammottavia juttuja. Kuten sekin taulu jonka joku oli maalannut verellään ja maalaaja oli tullut kummittelemaan sitten.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: uu
Päivämäärä:   13.10.13 21:14:23

Intiassa, jossain pienessä kylässä (olikohan Kerala) satoi punaista vettä, jossa oli punasoluja, mutta ei DNA:ta.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   13.10.13 21:28:05

"Intiassa, jossain pienessä kylässä (olikohan Kerala) satoi punaista vettä, jossa oli punasoluja, mutta ei DNA:ta."

Sinänsä punasolujen sataminen on kummallista. Mutta DNA:ta punasoluissa ei kuulukaan olla; DNA oleilee soluissa tumassa, ja punasolut ovat tumattomia. Itse veikkaisin punaisen sateen syyksi jonkin Intialaisen tehtaan päästöjä, joka on sitten selitetty yksinkertaisille kyläläisille ihmeenä... Intiassa kaiketi valmistetaan paljon esim. tekstiilivärejä, ja voisin kuvitella että tehtaanjohdolla ei välttämättä sielläpäin ole aina ihan puhtaat jauhot pussissa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: bsp
Päivämäärä:   13.10.13 21:44:38

Englannissa joskus 80-luvulla oli se itkevä poika -taulun arvoitus, kun tulipalossa tuhoutuneista taloista löydettiin aina vahingoitumattomana tämä maalaus. Mutta joku vissiin tutki asiaa ja huomasi että maalaukset (tai siis kopioitahan ne kaikki oli) oli suojattu jollain tulenkestävyysaineella :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Mysteeriviiva
Päivämäärä:   13.10.13 21:44:55

http://en.wikipedia.org/wiki/Red_rain_in_Kerala

http://fi.wikipedia.org/wiki/Djatlovin_solan_onnettomuus
Mistä aloittaja puhui, tuostahan tehtiin juuri se leffa. Mielenkiintoista...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Papaija
Päivämäärä:   13.10.13 21:49:46

Kerala ei taida olla ihan pikkukylä :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: höpö
Päivämäärä:   13.10.13 21:50:44

Robert the doll
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   13.10.13 22:09:25

Hyi toi Robert. : (
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Dina
Päivämäärä:   13.10.13 22:17:33

Mistä tuosta Maakasperästä löytyisi lisää?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hihi
Päivämäärä:   13.10.13 22:38:45

Maakasperä on jonkun keksimä kummitusjuttu. Tuo Djatlovin sola on aika erikoinen, mitähän siellä on tapahtunut :o

Selvisikö muuten koskaan että mikä oli se ihme ääni mikä kuului jossain päin maailmaa?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Kerala
Päivämäärä:   13.10.13 22:52:40

A well-documented incident of "blood rain" happened in 2001 in the southern Indian state of Kerala.

In the middle of a monsoon red rain started to fall and did so intermittently for several weeks. The colour was strong enough to stain clothes. There were also reports of green, yellow, brown and black rains.

Investigations suggested the rain was red because winds had stirred up dust from the Arabian Peninsula. Although another theory explored even suggested some sort of life form had fallen from the skies. It was reported at the time that Godfrey Louis, a physicist at Mahatma Gandhi University in Kottayam, concluded samples left over from the rains did not contain dust and instead had "a clear biological appearance".

For "blood rain" to leave a residue it needs to be a brief shower.
Dust storm in Sydney

"This is because there is a higher concentration of sand in a short shower," says Eden. "Heavier, more prolonged rainfall simply ends up washing away the residue."

There are very early recordings of "blood rain" in historical texts. It is mentioned in Homer's Iliad, thought to have been written in the 8th Century BC. The 12th Century writer Geoffrey of Monmouth, who made popular the legends of King Arthur, also referred to it and the 12th Century historian, William of Newburgh.

In earlier times it was believed the rain was actually blood and it was considered a bad omen. Often it was used in texts and literature to predict bad events.

With the spread of modern scientific method in the 17th Century, it started to be explained in terms of rational causes. By the 19th Century, the idea of dust being to blame started to dominate.

-BBC
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   13.10.13 22:59:07

Miksi kaikki jauhaa täällä vain jotain suoraan ohjelmasta outoa vai mitä? otettuja juttuja?

Eikö kenelläkään ole mitään muita? Tuossa kun nuo faktat tuppaa uupumaan...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: huoh
Päivämäärä:   14.10.13 15:15:49

up
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Meh
Päivämäärä:   14.10.13 15:24:16

Itkevästä pojasta tuli dokkari tms tovi sitten, siinä selitettiin, että kuumuuden takia se taulu putosi seinältä palon viileimpään paikkaan (lattialle siis) ja selvisi paloista. Ei ollut sen kummemmin kirottu.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: dill
Päivämäärä:   14.10.13 15:36:28

Meh: No juurikin tuo outoa vai mitä? ohjelmassa, eikä se ole dokkari :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   14.10.13 17:20:27

lisää näitä :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Piiku
Päivämäärä:   14.10.13 17:29:58

Maahan yht'äkkiä ilmestyneet jättimäiset aukot, jotka ovan nielaisseet talojakin mukanaan. Näitä on uutisoitu ympäri maailmaa, eikä vain esim. maanjäristysvaltaisilla alueilla.

Mieleen on jäänyt myös dokumentti, jossa ufot kaappaavat lehmiä ja suorittavat niille erilaisia kirurgisia toimenpiteitä, joita ei voi järjellä selittää. Tästä löytyy myös netissä paljon tietoa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   14.10.13 17:41:41

mikä tuo robert the doll -juttu on :D kännykällä olen niin on vaikea selailla, vielä kun on englanninkielisiä sivuja
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Tähti
Päivämäärä:   14.10.13 17:51:54

"Selvisikö muuten koskaan että mikä oli se ihme ääni mikä kuului jossain päin maailmaa?"

Ne oli feikkivideoita... :)

Muistan kun niistä uutisoitiin ja pelkäsin helvetisti. Mutta selvisivät myöhemmin feikeiksi.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   14.10.13 17:53:45

hei, kun kysytte jotain tai kerrotte jostain niin linkittäkää mielellään myös joku aihetta käsittelevä tietosivu / foorumi, niin saa jotain tietoa eikä tarvii kysellä :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: perna
Päivämäärä:   14.10.13 18:10:02

Mikä toi Robert the Doll-juttu on?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   14.10.13 18:14:43

Lähettäjä: perna
Päivämäärä: 14.10.13 18:10:02

Mikä toi Robert the Doll-juttu on?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: kovanaama
Päivämäärä:   14.10.13 18:30:02

"Lähettäjä: Tähti
Päivämäärä: 14.10.13 17:51:54

"Selvisikö muuten koskaan että mikä oli se ihme ääni mikä kuului jossain päin maailmaa?"

Ne oli feikkivideoita... :)

Muistan kun niistä uutisoitiin ja pelkäsin helvetisti. Mutta selvisivät myöhemmin feikeiksi."

Löytyykö mistään tietoa tosta että ovat feikkejä? Haluaisin lukea, pelotti meinaan ite kutakin.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   14.10.13 18:34:18

http://www.youtube.com/watch?v=gtLNmdZTf_g :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: asdfg
Päivämäärä:   14.10.13 20:17:20

mikä toi robert the doll juttu on??
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   14.10.13 20:17:51

Lähettäjä: asdfg
Päivämäärä: 14.10.13 20:17:20

mikä toi robert the doll juttu on??
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Myyjätär
Päivämäärä:   14.10.13 20:22:57

Tunguska kiinnostaa muakin ja olen lukenut siitä varmaan kaiken, mitä käsiin voi saada.
Joku kysyi niistä äänistä, niin ainakin Ukrainassa tälläisiä "kuultiin", mikä on todellakin vain tarinaa. Olen itse sieltä kotoisin ja en ole koskaan käydessäni kuullut mitään outoja ääniä :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: kännysurf
Päivämäärä:   14.10.13 20:54:38

Robert the doll on vanha nukke museossa USA:ssa. Nukke kummittelee.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Meh
Päivämäärä:   14.10.13 21:14:58

dill, vastasin nickille bsp että ei oltu käsitelty millään tulensuojausaineella, ja noin epämääräisesti, koska en muistanut mikä ohjelma oli, että oliko se dokkari vai juurikin tuo mainitsemasi sarja :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hmmh
Päivämäärä:   14.10.13 21:17:09

Vapaasti suomenneltua lyhennelmää wikipediasta, abt Robert the Doll:
Nuken väitetään tosiaan olevan kirottu. Ensimmäinen omistaja oli Robert Eugene Otto, joka sai nuken vuonna 1906 joltain äijältä joka harjoitti mustaa magiaa ja voodoota. Tämä ks. äijä ei ilmeisesti pitänyt Eugenen perheestä, ja kirosi nuken. Eugenen vanhemmat sanoi kuulleensa usein pojan puhuneen nukelle, ja väittävät myös kuulleensa nuken vastailleen takaisin, kuten myös välillä kikatelleen ja nähneensä vilauksia kun se on juossut huoneesta toiseen. Naapurit väittävät nuken liikkuneen ikkunasta toiseen, vaikka perhe oli poissa kotoa, vieraat väittävät nuken ilmeiden muuttuneen kun sitä on katsellut. Toisinaan Eugene alkoi huutaa/kiljua öisin, ja kun vanhemmat juoksi huoneeseen, oli siellä huonekaluja lattialle kaadettuna ja poika oli kauhuissaan sängyssä hokien "Robert did it!".

Eugene kuoli 1974, jolloin nukke jäi ullakolle. Talon ostaneessa perheessä oli 10v tyttö, josta tuli nuken uusi omistaja. Kohta tyttökin alkoi kiljua öisin ja väittää Robertin liikkuneen itsekseen ja toisinaan yrittäneen hyökätä tytön päälle/tappaa hänet. Nykyään nukke siirretään vuosittain johonkin tiettyyn museoon, missä henkilökunta väittää "oudon aktiivisuuden" (strange activity) kasvavan Robertin ollessa paikalla. Legendan mukaan, jos Robertista haluaa ottaa valokuvan, pitää siltä kysyä kohteliaasti lupa. Jos nukke kokee vierailijat epäkunnioittaviksi, voi se kirota ks. henkilöt. Jos se ei kallista päätään luvan antaakseen ja henkilö silti ottaa siitä kuvan, kiroaa nukke henkilön perheineen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjäminttu`
Päivämäärä:   14.10.13 21:23:26

"The Ottos were known to be stern with their servants, sometimes even mistreating them. It was the treatment of one such Haitian servant that provides a twist in this story.
This woman was hired to take care of their son, Robert. One day, Mrs. Otto supposedly witnessed her practicing black magic in their backyard and fired her.
Before she left, the woman gave Robert a lifelike doll which stood 3 feet tall, had buttons for eyes, human hair (believed to be Robert's), and was filled with straw."

Creepypasta siis on sitä mieltä, että nuken antoi tän pojan lastenvahti, joka suuttui ilmeisesti näille vanhemmille kun he hänet erottivat.
Creepypastan mukaan poika myös lakkasi käyttämästä etunimeään Robertia ja siirtyi käyttämään toista nimeään Eugenea ("Gene") koska "Robert oli nuken nimi". :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hmmh
Päivämäärä:   14.10.13 21:31:19

Ja tuo creepypastan "human hair" on kumottu wikipediassa, missä sanotaan hiusten olleen ihan lankaa vaan.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: oljo
Päivämäärä:   14.10.13 22:21:48

Jamisonin perheen katoaminen:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=10239
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: huoh
Päivämäärä:   15.10.13 00:41:10

Missä museossa tuo Robert on nykyään?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   15.10.13 08:16:22

Fort East Martello-museossa Floridan Key Westissä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: eeva
Päivämäärä:   15.10.13 11:02:49

lisää!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   15.10.13 11:19:27

MOTHMAN! http://fi.wikipedia.org/wiki/Mothman
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: --
Päivämäärä:   15.10.13 12:47:54

Tuttavan tuttava tuli reissusta kotiin myöhään illalla. Äitinsä oli pyytänyt viestittämään kun oli turvallisesti perillä, joten hän otti kännykällä itsestään kuvan omassa olohuoneessaan, ja lähetti sen äidilleen tekstillä "kuten näet, kotona ollaan!". Heti sen perään hän sulki puhelimen ja meni nukkumaan.

Seuraavana aamuna hän herättyään laittoi puhelimen päälle, pian sen jälkeen äitinsä soitti ja kysyi oliko kaikki hyvin, ja pyysi käymään koska hän halusi näyttää jotain. Kun he sitten tapasivat, äiti näytti kuvan jonka oli saanut edellisenä iltana. Kuvassa näkyy ihan selvästi vanhan naisen hahmo taustalla. Kukaan ei tunnista henkilöä, ja kuvaa on yritetty analysoida, se on myös printattu ja hahmo näkyy myös siinä (olen itse nähnyt tämän printatun kuvan).

Jotkut luulee että se on vain varjojen leikkiä, näin voi tietysti olla mutta hahmo näkyy ihan selvästi, ko henkilön tunnistaisi jos tapaisi. Tyttö oli sanonut että oli oikeastaan tyytyväinen ettei pitänyt puhelintaan päällä sinä iltana, äitinsä oli yrittänyt soittaa saman tien. Ei olisi nukkumisesta tullut mitään. Muuta hän ei ole kokenut ko asunnossa, josta on nyt muuttanut pois.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Myy
Päivämäärä:   15.10.13 13:28:59

Lisää!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ,,,
Päivämäärä:   15.10.13 14:54:14

tuplaviivan juttu on selvästi urbaanilegenda, kuten on tämäkin http://pelottaako.blogspot.fi/2009/10/kannykka.html Vähän vaan muunnellaan eri versioita. Vai onkohan totta, who knows?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: --
Päivämäärä:   15.10.13 15:38:09

Itse näin sen printatun kuvan, muuta en osaa sanoa..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: (
Päivämäärä:   15.10.13 16:59:52

Supermielenkiintoinen tuo Robert the Doll! Myös Djatlovin solan onnettomuus mietityttää, mikä ihme voi olla sen syynä? Tämä siis:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Djatlovin_s
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: (
Päivämäärä:   15.10.13 17:05:44

Jaahas, liian pitkä. No tämä siis http://tinyurl.com/ct87fno
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   15.10.13 17:40:25

30 ihmisen retki joukko alpeilla joista kukaan ei koskaan palannut
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: JMoy
Päivämäärä:   15.10.13 17:47:10

Eikös tuosta Robert nukesta ole tehty joku elokuvakin? Itselläni on jokin todella hämärä muistikuva, mutten osaa varmaksi sanoa. Mutta saman jutun muista "kummituskirjoista" hivenen laimempana versiona, jota äiti luki ollessani pieni.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: eih
Päivämäärä:   15.10.13 18:33:26

tuleeko muita mieleen vielä?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: keehc
Päivämäärä:   15.10.13 21:59:43

http://www.findance.com/uutiset/13457/venalaistytto-leijuu-ilmassa-nettivideo-hammentaa
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   15.10.13 22:18:47

JMoy, Child's Play on saanut ideansa Robertista, ne leffat siis joissa Chucky seikkailee.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   15.10.13 22:29:29

Tuo Jamisonin perheen katoaminen on kyllä mielenkiintoinen.

Itsellä tulee mieleen, että ovat jotenkin sekaantuneet huumeisiin (yrittäneet ostaa maata jostain kauempaa, lisäksi nuo rahat autossa) ja saaneet näin myös surmansa. Kyllähän noissa piireissä tiedetään tavat, joilla ruumiit voi hävittää, oikeilla syövyttävillä aineilla ei jää edes luita jäljelle. Hmm, harmi ettei tule varmaan koskaan selviämään tuo juttu.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -..
Päivämäärä:   15.10.13 23:03:15

hyi helvata säikähin tuota kännykkälinkin kuvaa @!#$ :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjäatac
Päivämäärä:   15.10.13 23:21:59

Itsesyttymiset on pelottavia :(
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: sennu
Päivämäärä:   16.10.13 03:33:25

Tässä on englanninkielisille tosi hyvä artikkeli, johon on koottu muutamia tunnettuja mysteereitä, mm. tuo Djatlovin sola, Bermudan kolmio jne.

http://www.cracked.com/article_16671_6-famous-unsolved-mysteries

-with-really-obvious-solutions.html

Tunguska oli melko varmasti pieni asteroidi tai komeetta, joka räjähti ilmakehässä. Eihän tästä ole kuin vajaa vuosi kun samanlainen pienempi räjähti Uralin alueen yläpuolella.

Mary Celestestä oli muistaakseni muutamiakin toisistaan riippumattomia todisteita joita ei ole voitu varmentaa, mutta jotka viittaavat vahvasti siihen suuntaan että kyseessä oli vakuutuspetoksen yritys; miehistö oli siirtynyt merellä toiseen laivaan ja M.C. oli tarkoitus upottaa, mutta ei jostain syystä sitten uponnutkaan, ja tämä toinen laiva puolestaan haaksirikkoutui ennen satamaan pääsyä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Niinie
Päivämäärä:   16.10.13 04:33:26

Perehdyin itse kesällä tuohon jamisonin perheen tapaukseen aika paljon ja omassa mielessäni juttu selvisi.

Nimittäin Jamisonien perhetuttu ylläpitää sivuja heidän muistokseen ja päivittää jatkuvasti tietoa jota saa perheen kohtalosta ja poliisitutkimusten satoa.

No, joku oli nimettömänä kontaktoinut tuota perheystävää ja kertonut että Jamisonien aikaisempi vuokralainen jonka kanssa äiti-jamison oli joutunut pahoihin riitoihin, kuuluu erääseen todella pahamaineiseen jengiin, eräänlaiseen järjestäytyneeseen rikollisliigaan jolla on tapana suorittaa jäseniään loukanneiden henkilöiden murhia.

Tämä Jamisonien perheystävää kontaktoinut henkilö kertoi että hän oli itse henkilökohtaisesti ennen kuulunut tuohon rikollisjärjestöön JA oli nähnyt omin silmin Jamisonien perheen nimen ns. lahtilistalla eli tappolistalla ja totesi että hän tietää että perhe on tapettu.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   16.10.13 07:57:16

Niinie: No tappolista sun muut tunnustukset on esim jenkeissä ihan arkipäivää, siellä kun niitä hörhöjä riittää. Joku hörhöjengi tuskin osais asiaansa noin hyvin.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: --
Päivämäärä:   16.10.13 08:04:51

Tuosta yläjutusta sanoisin että nimenomaan riittää kyllä hörhöjä ja rikollisjengejä. Siellä asuneena itse tiedän.

Äkkiä sitä aseella uhaten lastataan pariskunta ja pikkulapsi pakuun, tapetaan ja haudataan jonnekin hevonkuuseen. Eipä siinä paljon asianosaamista tarvita ikävä kyllä. On ryhmiä joille ihmishengellä nyt ei ole pientäkään väliä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   16.10.13 10:28:13

Up
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   16.10.13 10:39:14

Miun mielestä outo ja pelottava, rasputinin penis purkissa http://metrouk2.files.wordpress.com/2009/10/penisjarwn_450x416.jpg
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   16.10.13 11:33:50

--: Niin siellä asuneena myös tiedän ettei niistä hörhöistä noin monimutkaiseen ole. Mutta jokainenhan uskoo vaikka joulupukkiin tai jeesukseen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   16.10.13 14:27:27

---
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: J
Päivämäärä:   16.10.13 18:54:04

Lisää!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   16.10.13 19:02:24

kuka muistaa chaplinin elokuvasta kännykkään puhuvan naisen vuodelta 1928?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   16.10.13 19:02:44

Linkki
http://www.youtube.com/watch?v=Y6a4T2tJaSU&feature=player_embedded
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: kk
Päivämäärä:   16.10.13 19:09:26

D.B. Cooper. Ei pelottava, mutta outo ja kiehtova. Mitähän hänelle tapahtui ja kuka hän oli?

http://en.wikipedia.org/wiki/D._B._Cooper
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Miss Kaksoisviiva
Päivämäärä:   16.10.13 19:14:04

Tosta solasta, oon nyt sitä tutkinut vähän enemmänkin. En normaalisti usko tuollaisiin paranormaaleihin juttuihin, ja nyt teki mieli tutkia kun paljastui jotain, mikä ei ollut ihan heti järjellä selitettävissä. "Tutkimusteni" (oon vaan surffaillut ympäriinsä) perusteella toi Cracked-sivuston tietotaso oli aika heikko...

Esimerkiksi oranssit/ruskettuneet ruumiit leimattiin sivuilla vain "jonkun" satuluiksi. Oikeasti kyseessä oli kuolleiden lähiomaiset, jotka näkivät ruumiit hautajaisissa. Kys. ruumiit olivat kuitenkin sellaisia, jotka olivat olleet pitkään lumessa, joten väri saattoi olla ihan vain ruumiiden hajoamisprosessia.

Ja toi lumivyöry, tietty sitä on mietitty, olihan ne vuorilla! Fakta on kuitenkin se, että ruumiiden eikä teltan päällä ole niin paljon lunta, että kyseessä voisi olla lumivyöry. Ja jos miten ihmeessä kokonainen retkikunta kokeneita hiihtäjiä joutuisi joukkopaniikkiin jonkun kaukaisen vyörymään takia..?

Myöskään säteilystä ei ekoissa raporteissa kerrottu, koska, öm, toi tapahtui vuonna 1952 Neuvostoliitossa? Muistaako joku sellaisen pikku ydinonnettomuuden pari vuosikymmentä myöhemmin, kun tiedotus ei myöskään ollut kauhean nopeaa?

Että jää edelleenkin ihmetykseksi, miksi retkeilijät ovat lähteneet teltasta ja miksi se on niin revitty. Vahvaa telttakangasta ei kuitenkaan millään nyrkillä saa hajotettua, vaan vaaditaan teräasetta/kovaa voimaa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: _
Päivämäärä:   16.10.13 19:25:13

Mua kiinnostaa tossa Djatlovin solan onnettomuudessa, että ne joilla löydettiin niitä isoja murtumia, oliko ne kaikki ne jotka oli tippunut sinne rotkoon? Mun mielestä toi "luonnollisia syitä" osio tuolla wikipediassa kertoo jo kaiken olennaisen. Luulen että nuo ihmiset siellä Djatlovin solassa on joko a. kaikki kuollut hypotermiaan tai b. tehnyt joukkoitsemurhan kuolemalla hypotermiaan tms.
Löytyiko heidän verestään alkoholia/huumeita, tietääkö kukaan? Sekin selittäisi jo paljon. Luulen että tuossa ei ole mitään yliluonnollista...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   16.10.13 19:27:42

Siis jonkun mielestä ydinvoima on outoa? Kävitkö koulua koskaan, mites fysiikka..?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: kk
Päivämäärä:   16.10.13 19:29:48

Sitä vain mietin, että jos kyse olisi ollut esim. ydinkokeesta, pitäisi jäljet laskeumista olla yhä selkeästi löydettävistä sekä lumi-että maakerroksista. Tosin tutkimuksethan haudattiin hiljaisuuteen eikä kai sen jälkeen ole koskaan niihin palattu. Mutta tuo ydinkoe-teoria olisi helposti todennettavissa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   16.10.13 19:43:22

Huh, onpa tullut karmivia juttuja! Joku kyseli lisää Maakasperästä, vaikka olisikin pelkkä kummitusjuttu niin karmiva on kyllä silti... tässä linkkejä missä lisäinfoa, historiaa ja kokemuksia:

http://www.youtube.com/watch?v=6j13A66B0gA

http://www.youtube.com/watch?v=mP3tKZzoLXI

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9492469

"Mulla oli riistakamera Maakasperällä kaksi viikkoa valmiudessa eräiden raunioiden kivijalan vieressä ja houkuttimeksi laitoin omenia tuoreita lihaisia luita ja koiranmakkaraa.
Toive oli saada karhua kuvaan.
Sanottakoon kaikille huolestuneille että lähin asutus oli monen kilometrin päässä.
Kun sitten kahden viikon päästä kävin paikalla ei kukaan ollut koskenutkaan noihin houkuttimiin.
Kamera ei luonnollisestikaan ollut tallentanut mitään muuta kuin poislähtöni ja takaisintuloni.
Kun siinä paikalla seistessäni olin hiljaa ja kuuntelin ja katselin en pannut merkille minkäänlaista elämää lukuunottamatta hyönteisiä.
Se kyllä pani ihmettelemään että miksei juuri noilla raunioilla liiku mitään eläimiä.
Luulisi että tuollainen houkutin kelpaisi kelle vaan.
Jollakin toisella palstalla mainittiinn että joku osa metsässä olisi kuolemanhiljainen, liekö juuri sitten tämä."

Otetaan tämäkin uppina!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   16.10.13 20:29:25

itse olen venäläinen ja katsoin joskus venäjänkieliseltä tv-kanavalta dokumentin tosta djatlovin solasta. vikaa jaksoa en ehtinyt nähdä, eli en siis teidä mikä se parhain selitys on. mutta siis näytettiin kuvia niistä ruumiista, muistaakseeni silmätkin puuttuivat. pelottavia oli, ja siinä dokumentissa puhuttiin paljon noista armeijan mahdollisista kokeista siellä solan lähettyvillä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: koi
Päivämäärä:   16.10.13 21:09:59

Mun mielestä tuossa chaplin-videossa nainen pitää jotain jääpussia tms poskensa päällä ja puhuu jollekulle tai liikuttelee muuten vain suutaan - on kenties ollut just hammaslääkärillä tai sinne menossa. Kännykkää en tuossa näkisi, vaan jotain pyöreää kuten jääpussin.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hmm
Päivämäärä:   16.10.13 21:28:30

Eikö täällä muka ole ketään joka asuisi lähellä Maakasperää? Jossakin topikissa joku mainitsi asuvansa metsän lähellä, jossa oli jotain outoa. Maakasperästä on ollut mielestäni useampi topic, niin että nimi on ollut otsikossa, mutta ainoat paikallisten kokemukset ko. paikasta on ettei siellä ole mitään erikoista
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ainakin nyt nämä
Päivämäärä:   16.10.13 21:30:20

onko kellään kuvia maakasperän metsästä? näkyykö nissä mitään outoa? Onko kukaan koskaan ITSE käynyt siellä? ;)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   16.10.13 22:22:11

up, nää on hyviä
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: .ö
Päivämäärä:   18.10.13 20:23:32

up
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   18.10.13 20:40:38

upp
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
LähettäjäLyrical
Päivämäärä:   18.10.13 20:56:47

se tarina ingrid coil-nimisestä henkilöstä on pelottava.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
LähettäjäLyrical
Päivämäärä:   18.10.13 21:01:11

^siis indrid :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: dx
Päivämäärä:   18.10.13 21:13:22

huh!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   18.10.13 21:32:19

Indrid Cold?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hei
Päivämäärä:   18.10.13 21:53:20

mikä toi robert the doll juttu on??
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   19.10.13 23:35:50

Mikä Indrid Coil, voiku joku linkata?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Drop
Päivämäärä:   20.10.13 01:27:08

Hyvästi yöunet...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hmm
Päivämäärä:   20.10.13 01:33:31

Robert the Doll selitetty jo ylempänä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Jepulis
Päivämäärä:   20.10.13 02:20:17

En vielä ehtinyt lukea ketjua, mutta pakko muistuttaa heti jos joku ei ole jo muistanut sitä tarinaa vanhasta mökistä joka ilmestyy ja katoaa milloin missäkin jossain metsässä... Ja siis ihan Suomessa!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: Piu
Päivämäärä:   20.10.13 02:21:43

"D.B. Cooper. Ei pelottava, mutta outo ja kiehtova. Mitähän hänelle tapahtui ja kuka hän oli?"

Et ole katsonut Pakoa (Prison Break)? ;)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia tapauksia maailmalta!
Lähettäjä: hihi
Päivämäärä:   20.10.13 02:24:55

Mullakin kiinnostaa Inrdid Coil, ilmeisesti liittyi jotenkin Mothmaniin?

Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   20.10.13 12:03:53

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=1888242&t=1886278 Eka.

Lisää, tahdon tietää tuosta mökistä! : O

Ja Jaimisonien kohtaloon sen verran että todennäköisintä nyt oli sitten että he on vaan vaihtaneet maata. Silti siinä on jotain mikä ei jätä rauhaan, mm. koiran jättäminen kuolemaan jne. seikkoja...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   20.10.13 12:12:09

Mistä mökistä nyt on kyse, onko sama mistä oli joskus jossain topicissa puhetta täällä? Muistan lukeneeni täältä jostain aholaisen talosta, mutta onko vain jonkun keksimä tarina vai onko jossain muuallakin puhuttu kys. mökistä?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   20.10.13 12:21:40

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lent%C3%A4v%C3%A4_hollantilainen
Tarua, mutta tuo laivatapaus 40-luvulta oli kyllä vähän karmiva.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   20.10.13 12:27:02

Samoin muistui mieleen se kummallinen word-juttu, että kun kirjotti wordiin World Trade Centeriin törmänneiden koneiden jotain lukuja ja numeroita liittyen tapaukseen ja käänsi fontin jollekin "symbolikirjotukselle", niin siitä tuli lentokone, kaksi tornia, pääkallo ja daavidin tähti. Ja siis tietysti nämä fontit sun muut on olleet olemassa jo kauan ennen 9.11. tapahtumia.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: kajska
Päivämäärä:   20.10.13 12:33:07

Tuplapiste: fonttijuttu oli huijaus. Numerot, jotka käännettiin symboleiksi olivat keksittyjä, eikä oikeita lennon numeroita tai muita.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: .ö
Päivämäärä:   20.10.13 13:18:56

Minunmielestä WTC on outo juttu ja ansaitse kaiken huomion ja spekulaation. Olen 99% varma, että kyseessä oli hallituksen rahoittama ja kyhäämä "terrori-isku".
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: grizzly
Päivämäärä:   20.10.13 13:20:38

Timothy Treadwell's death
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   20.10.13 14:10:01

Jep... : ( ja tuosta mökistä en tiedä oliko ollut topikkia joskus, edellisen topikin lopussa joku sen mainitsi.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ööppä
Päivämäärä:   20.10.13 14:32:56

Se milloin minnekkin metsässä ilmestyvä mökki on Aholaisen talo, en muista paikkakuntaa...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   20.10.13 15:27:16

Löysin tällaisen stoorin vanhasta Heppatallin ketjusta:

Lähettäjä: lapinakka
Päivämäärä: 18.1.12 22:25:11

Oman lapsuudenkotini tienoilla sanotaan kummittelevan "Aholaisen talon". Sukutilamme sijaitsee tuppukylän reunamilla ja keskustaan on matkaa noin kymmenen kilometriä. Oman kokemukseni lisäksi mm. äidilläni, eräällä perhetutulla ja monella vanhempaa sukupolvea olevalla on kylällämme kokemuksia tästä omituisesta harhasta.

Ensiksi oma kokemukseni: olin juuri saanut ensimmäisen autoni ja ajoin kaverin kanssa kyläteitä pitkin(kaveri istui samassa autossa, minä ajoin). Maisemat oli tutut ja oltiin ajettu monet kerrat jo ohi eräästä paikasta kun yhtäkkiä kaveri tokaisee että onko tuossa muka ollut talo. No pysäytettiin tien reunaan ja pellolla metsän rajassa seisoi vanhan näkönen rapistunut tönö. Tuli jotenkin semmoinen käsinkosketeltavan ahdistava tunnelma joten hypättiin äkkiä autoon ja kaahattiin tiehemme. Kun seuraavan kerran ajettiin ohi niin pelto oli tyhjä eikä taloa missään.
Perhetuttumme(nykyään seitsenkymppinen) oli 1990-luvun alkupuolella marjastamassa siskonsa kanssa metsässä muutaman kilometrin päässä kotitilastamme. Olivat sitten erkaantuneet omille teilleen etsiäkseen laajemmalta alueelta. Tämä tuttumme oli sitten löytänyt puolukkamarikon aivan punaisenaan marjoista ja alkanut poimia. Oli poimiessaan siirtynyt roiman matkan eteenpäin katsomatta lainkaan ympärilleen ja kun oli siinä noussut selkäänsä suoristaakseen, niin olikin huomannut seisovansa aivan muutaman metrin päässä talon nurkasta. Ihan selvästi oli nähnyt sammalet ja rapistuneet maalit talon nurkkalaudoissa ja kiertänyt jopa tönön ympäri, kunnes oli jotenkin joutunut menemään sankan pusikon lävitse niin että näköyhteys siihen katosi. No, kun oli taas eteensä nähnyt niin talon paikalla oli sankkaa metsää vain. Saman tien oli tuttumme törmännyt siskoonsa joka oli tullut samoja jälkiä, eikä sisko ollut missään vaiheessa huomannut minkäänlaisia rakennuksia.
Äidilläni on parikin kokemusta samaisesta ilmiöstä. Molemmilla kerroilla oli ollut ratsastamassa lähimetsissä. Ensimmäisellä kerralla oli mennyt yksin vanhalla suomenhevosella keskellä metsää tuttua reittiä, kun yhtäkkiä ennen pomminvarma hevonen oli iskenyt kaviot tantereeseen ja peruuttanut silmiä pyöritellen. Samalla oli iskenyt jostain kamalan ahdistava olo äidille. Siinä se talo oli keskellä kulkureittiä sievästi nököttänyt. Oli äiti aika äkäseen kääntänyt pollen ja antanut sen juosta kiitolaukkaa kotio. Oli mennyt monesti ennenkin samaa reittiä ja mitään taloa ei ollut koskaan näkynyt lähimaillakaan. Toisella kerralla oli ollut ratsastamassa vanhemman ystävänsä kanssa(kyläläisiä) jolla oli kokemuksia metsän ilmiöistä. Talo ilmaantui kivenheiton päähän kuin tyhjästä ja hevoset pillastuivat ja ryöstivät kiitolaukkaa aina tallin pihaan asti. Äitini ystävä oli vain tokaissut että "Aholaisen piru se kummittelee taas".
Monet kyläläisistämme ovat myös jakaneet kokemuksiaan Aholaisen talosta. Joku siitä tiesi kertoa että on ollut oikeasti pystyssä 1800-luvulla ja palanut aikaa sitten ja talon väki kuulemma ollut tunnettu erikoislaatuisuudestaan. Kivijalkaa ei ole löydetty ja kaikki joilla on ollut tarkempaa tietoa kummitustalosta ovat jo kuolleet.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   21.10.13 16:27:33

http://www.youtube.com/watch?v=IZQwyV7wHzM

Outoja ääniä jossain päin maailmaa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: luumu
Päivämäärä:   21.10.13 17:32:34

lisää :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   21.10.13 17:47:56

Pelottavaa tässä lähinnä on ihmisten lukutaito ja ymmärryskyky. Kysellään vaan Indrid Coilin perään vaikka tuolla on jo korjattu, että se on Indrid COLD. Ihme jos ei kuukkelointikaan onnistu.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   21.10.13 19:14:18

Lähettäjä: grizzly
Päivämäärä: 20.10.13 13:20:38

Timothy Treadwell's death

?? Googletin ja yymärsin, että karhut tappo. Vai enkö lukenut tarpeeksi tarkkaan?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: perna
Päivämäärä:   21.10.13 20:07:44

Ei löydy siitä Indridistä suomenkielistä selontekoa, ja enkuks en jaksa lukea. Voisko joku kertoo
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   21.10.13 22:49:56

jos et jaksa, niin älä lue.

Uppis.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ,,
Päivämäärä:   21.10.13 22:56:05

Tuon karhumiehen tappoi karhu. Tarina on mielenkiintoinen ja pelottavakin.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   21.10.13 23:07:30

ups.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   21.10.13 23:17:09

Raisa Räisänen on aika mysteeri.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: n
Päivämäärä:   21.10.13 23:40:45

Raisa Räsänen on minulle ainakin asia joka ei vaan jätä rauhaan!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: tripla
Päivämäärä:   22.10.13 00:07:11

Raisa Räisänen ja Kyllikki Saari
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   22.10.13 11:40:10

Aijuu Kyllikki Saari kans... : (
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   22.10.13 12:03:03

Vampyyrit veivät Raisan, minä tiedän sen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: 1
Päivämäärä:   22.10.13 12:06:21

En muista tarkkaa vuosilukua mutta 70- ja 80- lukujen taitteessa Rovaniemen seudulta hävisi mystiseti myös nuori nainen, Merja Vaara. Murhainfosta löytyy paljon spekulaatiota. Mutta jos senki vei vampyyrit?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   22.10.13 12:15:02

Hei, Merja Vaarasta tuli mieleen se louen sillan kummitteleva nainen?!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: m
Päivämäärä:   22.10.13 12:25:11

Luin kuvauksen tuosta Timothy Treadwell'n kuolemasta, eikä siinä kyllä ollut mitään pelottavaa. Idiootti, jonka täytyy leikkiä hengellään, oli aika ajan kysymys, että milloin joku karhu pistelee sen poskeensa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: 1
Päivämäärä:   22.10.13 12:31:56

Minäkin olen aina yhdistänyt sen sillalla kummittelevan naisen Merja Vaaraan. m.ifossa sanottiin että se sillan ympäristö olis tarkkaan naarattu ja tutkittu katoamisen jälkeen..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: z
Päivämäärä:   22.10.13 12:54:05

Minäkään en nää tuossa karhujutussa mitään pelottavaa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: //
Päivämäärä:   22.10.13 13:13:21

Jos viitsisitte kertoa näistä edes pääpiirteittäin niin, että muutkin ymmärtävät :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   22.10.13 13:15:36

// : No netistä me muutkin on tietomme hommattu ;)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: .,
Päivämäärä:   22.10.13 17:05:37

uppp
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta
Lähettäjä: juippi
Päivämäärä:   22.10.13 20:12:13

up
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: 1
Päivämäärä:   22.10.13 20:17:41

Louen kylässä on sellainen silta, missä on nähty öisin liftaamassa öisin nuori nainen. Vaikka et pysähtyisi ottamaan tätä liftaria kyytiin, niin se ilmestyy autosi takapenkille hetkeksi.

Merja Vaara oli kotoisin ihan Louen läheltä, muistaakseni Petäjäskoskelta. Vaaralla oli tapana liftata töihin Rovaniemelle ja takaisin. Vaara katosi, kun oli liftaamassa töistä kotiin aamuyöllä. Ruumista ei koskaan ole löydetty.

Eli nämä tapaukset saattavat liittyä toisiinsa..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ei omalla
Päivämäärä:   22.10.13 20:42:52

onko noita Louen tytön havaintoja ollut viime vuosina? Ja eikö niitä ollut jo ennen Merja Vaaran katoamista v. 1980?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: omia juttuja
Päivämäärä:   22.10.13 20:58:48

Sallitaanko tänne oudot jutut/kummitustarinat joita on itse nähnyt ja kuullut?
Noita omakohtaisia outoja tapahtumia on jokunen, mutta tässä yksi minkä kuulin joskus mummoltani:

Tämä tapahtui joskus ~60-luvulla Ylistaron lähellä joillekin mummoni sukulaisille. Tiivistettynä tarina meni niin että kaksi tyttöä käveli syysillalla metsätietä pitkin kotiinsa. Heidän takaansa loisti valoa, jota he kuvittelivat rekan tai vastaavan suuren auton ajovaloiksi, mutta eivät kiinnittäneet siihen huomiota sen enempää vaan jatkoivat matkaa eteenpäin. Jossain välissä he kuitenkin alkoivat miettimään että miksi tuo takaa tuleva auto ei ohita heitä jo, ja miksi ylipäänsä tällä pienellä metsätiellä (joka päättyi umpikujaan heidän kotitalonsa pihaan) ajaa joku rekka. Kun he kääntyivät katsomaan valoa kohti niin valo kirkastui ja heidän muistikuvansa loppuivat siihen.
Seuraava asia mitä he muistivat oli se että he heräsivät tienlaidasta, kohdasta joka oli (en muista kuinka kaukana) erissä paikassa kuin missä he olivat valon nähneet. Myös heidän vaatteensa olivat litimärät vaikka muuten maa oli ympäriltä kuivaa, eli ei ollut sadekuuroa tapahtunut. Tytöt säikähtivät tietysti ja juoksivat kovaa vauhtia kotiinsa. Kotona sitten toisen tytön nenästä alkoi tulemaan verta, ja verenvuoto ei tyrehtynyt millään ja tyttöä lähdettiin viemään jo terveyskeskukseen vuodon takia. En muista enään tyrehtyikö vuoto kuitenkin itsestään jossain välissä vai mitä sille tehtiin, mutta kyllä se tietenkin loppumaan saatiin jotenkin.

Enemmänkin näitä kummia juttuja on, mutta tässä taidetaan hakea enemmän sellaisia suuren maailman mysteereitä ja tarinoita kuin jotain pieniä yksittäisiä tapahtumia.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   22.10.13 21:41:17

Kammotava juttu muistui mieleen,vaasalaisen Shock Tilt-bändin kitaristi Hannu Rajala tapettiin/paloteltiin Ruotsissa -87,lopulta paljastui että heidän managerinsa Anders Carlsson oli teon takana,Hannu löytyi paloteltuna joesta,kamala juttu oli,Vaasassa surtiin kovasti Hannua,järkytys oli suuri,olin -88 järjestetyssä Hannu Rajalan muistokonsertissa Vaasassa.Meinasivat tehdä elokuvaakin kyseisestä tapahtumasta mutta omaiset eivät kai halunneet,tosin leffan traileri löytyy edelleen netistä,Poliisi kertoo-kirjasta(ehkä-90 luvun kirja)löytyi tästä järkkyä luettavaa,Hannu oli mm.eetterillä tainnutettu,raiskattu,managerilla oli ilmeisesti useita uhreja,nuoria kauniita/komeita poikia..huh
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Torremolinos
Päivämäärä:   22.10.13 22:02:41

Hyi kauheita juttuja. Olis "kiva" vaihteeksi lukea joku juttu kadonneista/murhatuista pojista/ miehistä, tuntuu että täällä murhataan vaan naisia :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Nimetön
Päivämäärä:   22.10.13 22:15:11

Lähettäjä: m
Päivämäärä: 22.10.13 12:25:11

Luin kuvauksen tuosta Timothy Treadwell'n kuolemasta, eikä siinä kyllä ollut mitään pelottavaa. Idiootti, jonka täytyy leikkiä hengellään, oli aika ajan kysymys, että milloin joku karhu pistelee sen poskeensa.

Lähettäjä: z
Päivämäärä: 22.10.13 12:54:05

Minäkään en nää tuossa karhujutussa mitään pelottavaa.

Minusta tuo tapaus on pelottava, mutta ehkä se johtuu siitä, että pelkään karhuja (kiitos lapsuudessa katsotun Hopeanuolen ja Akakabuton :-p).

Jännää tapauksessa oli mm. se, että miestä ei tappanut kukaan noista saarella vakituisesti asuvista karhuista. Tuona kesänähän Timothy viipyi saarella normaalia pidemmälle syksyyn ja sinne tuli uusi uroskarhu, joka sitten loppujen lopuksi tappo Timothyn.

Karmean ja pelottavan tapauksesta tekee mm. se, että Timothylla oli mukanaan tyttöystävänsä. Hehän kuvasivat karhuja ja tuo kuolema tallentui äänitteenä, mutta kuvaa siitä ei tullut (en enää muista miksei). Ääninauhan perusteella karhu oli käynyt ensin Timothyn kimppuun ja kun mies huutaa tuskissaan ja käskee tyttöystäväänsä pakenemaan, tämä yrittää häätää karhua Timothyn kimpusta ilmeisesti paistinpannulla(?) hakkaamalla. Karhu kuitenkin tappaa Timothyn ja sen jälkeen myös hänen tyttöystävänsä. Loppujen lopuksi Timothysta taisi löytyä lähinnä jotakin osia ruumiista, ainakin irrallaan oleva jalka (jossa oli vielä kenkä) ja olikohan yläruumis tmv. :s En muista juttua enää täysin, mutta olen siis katsonut The Grizzly Man-dokumentin.

Ääninauha kuulemma (ainakin dokkarin mukaan) tuhottiin, koska Timothyn ystävien mukaan se (= Timothyn ja tyttöystävänsä viimeiset hetket) oli liian rankkaa kuunneltavaa kenelle tahansa. Dokkarissakaan sitä ei siis näytetty.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ~
Päivämäärä:   22.10.13 22:26:08

Karmean tuosta Timothy Treadwellin kuolemasta tekee ainakin mulle juurikin kuvitelma siitä ääninauhasta. Valitettavasti muutenhan tuo oli jossain määrin ainakin odotettavissa kun villipetojen kanssa ollaan tekemisissä. Ja Wikipediasta olin lukevinani että se ääninauha on edelleen olemassa ja säilössä Treadwellin exällä, mutta ei sitä moni ole pystynyt kuuntelemaan.

Vähän samanlainen kohtalohan oli Steve Irwinillä =(
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Nimetön
Päivämäärä:   22.10.13 22:28:51

"Ja Wikipediasta olin lukevinani että se ääninauha on edelleen olemassa ja säilössä Treadwellin exällä, mutta ei sitä moni ole pystynyt kuuntelemaan."

Juu, tuo varmaan onkin totta. En enää muista kovin tarkkaan, mitä siinä dokkarissa sanottiin. Muistan vaan, että puhuivat siitä, ettei kenenkään pitäisi kuulla sitä nauhaa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   22.10.13 22:30:06

No en kyllä ymmärrä, miten kummassa voi verrata Steve Irwinin rauskun aiheuttamaa sydämenpysähdystä ja karhun raatelemaksi joutuvaa pariskuntaa... Steve Irwinin kuolema oli kuitenkin "helpompi" kuin suurimmalla osalla ihmisistä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ~
Päivämäärä:   22.10.13 23:14:04

Kirjoitinkin "vähän samanlainen kohtalo". Viitaten siis siihen, että molemmat eläintutkijoita ja kuolivat villieläimen takia ns kentällä. Ja Irwinin kuolemasta on video, Treadwellistä ääninauha.

Sitä en kiellä, etteikö Treadwellin tapaus ollut raaempi. Olihan se. Irwiniähän on heti yritetty elvyttää. Mutta kuolema on aina kuolema.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   23.10.13 10:33:10

Marraskuun puolessa välissä tulee jytisemään jossain päin euroopassa. Paikkaa ja aikaa en tarkemmin tiedä, mutta ilmeisesti joku luonnonkatastofi.

Vanha energia vaihtuu uuteen ja samalla luonto haluaa muistuttaa meitä, että tässä maassa on liikaa pahaa. Nyt ovat vuorossa me eurooppalaiset. Mm Aasian tsunamit ja hirmumyrsku Katrina kuuluivat näihin samoihin.

En tiedä onko tämä pelottavaa tai outoa, sen näkee sitten tapahtuuko mitään vai ei. :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: aapeli rummukainen
Päivämäärä:   23.10.13 10:38:37

"Marraskuun puolessa välissä tulee jytisemään jossain päin euroopassa"????

Mistä tämä viivan tieto on peräisin?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ,;
Päivämäärä:   23.10.13 10:39:51

-, Mistäs sinä olet moisen tiedon saanut? Luonto tosin on ja tulee aina olemaan ihmistä voimakkaampi ja ihmiskunta ansaitsisikin muistutuksen.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Vieras
Päivämäärä:   23.10.13 10:55:15

Viiva on varmaan lukenut liikaa foliohattujen sivustoja, googlettamalla uteliaisuuttani tuli vastaan tämmönen linkki:
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2013/06/brasilialainen-selvannakija-ennustaa.html
Siellä kerrotaan jonkun brasilialaisen ennustajan sanoneen, että marraskuussa purkautuu Kanarialla tulivuori ja syntyy supertsunami, joka vaikuttaa mahdollisesti Pohjoismaihin saakka, uskoo ken haluaa...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Hattula
Päivämäärä:   23.10.13 11:04:55

Espanjan korkein tulivuori on Teide, Teneriffalla. Perukaa nyt matkanne sitten marraskuulta...:)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Vieras
Päivämäärä:   23.10.13 11:15:41

Samaa aihetta viivan kanssa sivuten löytyi myös seuraavaa infoa sääsivustoilta. Tosin tämä täräyttäisi jo lokakuun puolella.

Nythän on ennusteiden mukaan Atlantilla valtava matalapaine matkalla kohti Irlantia, myrskytuulet arvioitu olevan noin 40m/s ja se on jossain ennusteissa määritelty hirmumyrskyksi. Irlantiin/Britteihin iskuaika olis kai maanantaina.
Vaikuttaa myös Benelux-maihin ja Pohjois-Saksaan.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: aapeli rummukainen
Päivämäärä:   23.10.13 12:35:35

Vieras/raan laittamasta linkistä avautui seuraavanlainen mielenkiintoinen teksti sivun alareunasta.

"Se näissä tulevissa tulivuorenpurkauksissa ja tsunameissa onkin varsin mielenkiintoista, että mistä joku valtaeliitti pystyy myös näitä etukäteen ennustamaan, ellei näitä maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia pystytä tekemään ihan Yhdysvaltain armeijan & NATO:n vehkeillä, joita skalaariaseiksi kutsutaan. Näin ollen nämä jo aiemmatkin tuhoisat maanjäristykset kuten Haitin maanjäristys vuonna 2010 olikin Yhdysvaltain armeijan sekä NATO:n skalaariaseilla (mm. HAARP) toteutettuja tapahtumia, joiden maailmanpoliittinen tarkoitus on ollut vain ja ainoastaan depopulaatio, eli väestön vähennys."

No esim. Nikolai Tesla aiheutti jo 1800 vuosisadan lopussa maanjäristyksen omilla laitteillaan. Nikolai Tesla oli muutoinkin aikaansa edellä, hän kehitti paljon laitteita langattomaan sähkönsiirtoon ja olisi siinä onnistunutkin, mikäli olisivat hänen antaneet onnistua. Energiayhtiöt aloittelivat samaanaikaan hankkeitaan ja tuhosivat Teslan pyrkimykset ilmaisen energian siirtämiseksi langattomasti kaikille maailmanihmisille. Nikolai Tesla laitettiin hullujenkirjoihin muka mielenvikaisena, mutta hänen kehittämä teklogia jäi kuiten Yhdysvaltojen armeijan ja hallituksen käyttöön. Kohti uutta maailmanjärjestystä mentäessä nämä laitteet otetaan nyt marraskuussa käyttöön ja Kanarian saarilta laitetaan tsunami järistyksen avulla liikkeelle. Yhdessä saaressa kanarialla on koko saarenmittainen murtuma ja tämän saarenpuolikkaan syöksyessä mereen merilähtee liikkeelle hyökyaaltona muuttuen rantaan törmatessään tsunamiksi matkaten pitkälle sisämaahan. Mikä onkaan parempi tapa vähentää ihmiskuntaa, kuin "luonnollisella" luonnonkatstrofilla. Syyllisiä ei saada koskaan kiinni ja ketään ei siinävaiheessa osata edes epäillä katastrofin aiheuttajaksi. Käykää hyvät ihmiset nyt ennen kuunloppua ostamassa säilykkeitä, voita ja juureksia sekä muita yleishyödykkeitä, sillä näistä tulee nopeasti pula katasrofin seurauksena.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   23.10.13 14:42:48

Vielä en sitä kerro, mistä tiedon sain. Mutta jos jotain oikeasti tapahtuu, niin tulen kyllä ehdottomasti kertomaan.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   23.10.13 15:23:01

Siskoni on lähdössä 15.11. kahdeksi viikoksi Lanzarotelle, apua!!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   23.10.13 15:51:38

Pitihän sen maailmanlopunkin tulla viime joulukuussa ;)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   23.10.13 16:00:01

Mua ainakin kiinnostaa myös esim. jonkun kokemat yliluonnollisuudet tms. : )
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: jep
Päivämäärä:   23.10.13 16:11:50

Lukekaa HAARPista, niin menee yöunet. :)
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: peep
Päivämäärä:   23.10.13 16:45:58

Brandon Leen kuolema:
http://www.ew.com/ew/article/0,,306206,00.html
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Piiku
Päivämäärä:   23.10.13 16:59:25

Lähettäjä: jep
Päivämäärä: 23.10.13 16:11:50

Lukekaa HAARPista, niin menee yöunet. :)

Kyllä! HAARP ollut mielenkiinnon kohteena jo vuosikaudet.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ??
Päivämäärä:   23.10.13 17:03:25

Irlanissa on maanataina tuulen voimakkuus 8m/s, ei kovin pelottavaa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   23.10.13 18:27:14

Up
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   23.10.13 20:44:31

Hui hitsi ku etin juttua tosta karhu-Timothysta ja erehdyin laittaan kuvahaun niin siel oli karmee kuva Timothyn raadellusta ruumiista,jalkoja syöty ym.järkyttävää,kunnon shokkihoitoa tuli,huhhuh:/
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: aapeli rummukainen
Päivämäärä:   23.10.13 21:08:56

"HAARP toimii ionosfäärin lämmittimenä. Sen välityksellä voidaan lähettää varsin mittavalla teholla korkeataajuista (HF) sähkömagneettista säteilyä ionosfäärin alatason kerroksiin. Ionosfäärissä olevat sähköisesti varautuneet hiukkaset reagoivat säteilyyn absorboimalla (imemällä) sitä, josta seuraa lämpeneminen. Järjestelmällä pystytään kuumentamaan hiukkasia erittäin tehokkaasti. Tällöin niiden ominaisuudet poikkeavat esimerkiksi sähkönjohtavuudeltaan normaalitilasta."

Onkohan yllättävä syksyn lämpeneminen liitännäinen Pohjoiseen jäämeren öljynporaukseen? Tai Luoteisväylään?, joka on Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse kulkeva Euroopan ja Aasian välinen meritie.
Tuolla HAARP jutulla saadaa pohjoisenjäät sulmaan nopeasti. Onko lämpenemisen takana Venäjä vai USA? Onko ilmaston lämpeneminen lopulta ihmisten kusetusta ja hämäystä? Lämmitetäänkö ilmastoa keinotekoisesti?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: d
Päivämäärä:   23.10.13 22:34:44

Voi perse tähän hyvään ketjuun eksyi salaliittoteorioitsijat...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: --
Päivämäärä:   23.10.13 22:43:55

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013070917243655_uu.shtml
http://www.feissarimokat.com/2013/10/kuvakooste-osa-20/

Tässäpä teille jotain outoa, ei-mitään varasteleva hiippari joka jättää naamanjälkensä ikkunoihin :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   23.10.13 22:45:25

Kerro mulle miten se on saanut hampaansa painettua tohon ikkunaan ?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   23.10.13 22:50:07

Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä: 23.10.13 20:44:31

Hui hitsi ku etin juttua tosta karhu-Timothysta ja erehdyin laittaan kuvahaun niin siel oli karmee kuva Timothyn raadellusta ruumiista,jalkoja syöty ym.järkyttävää,kunnon shokkihoitoa tuli,huhhuh:/

Se ei ollut kuva timothystä koska timothy ei ollut musta ja hänen ruumiistaan ei ollut yhtä paljon jäljellä
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: --
Päivämäärä:   23.10.13 22:54:42

Eihän noissa kummassakaan mitään hampaita ole, huulet vaa.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   23.10.13 23:29:47

-nimimerkille,että katottiin sitten varmaan eri kuvaa ku valkosesta jalasta joka oli "koukkuasennossa"oli valkoinen pohje jäljellä ja siniset housut tais olla kun oli nilkassa rutussa lahje,tais olla kyllä Timothy..jos haluat järkyttyä vielä niin hae Timothy Treadwell ja tästä etit kuvahaun ja rullaat kuvia alaspäin niin järkytyksen löydät:/
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Hattula
Päivämäärä:   23.10.13 23:46:57

Katsoin sen kuvan "raadellusta" Timothysta ja uskallan epäillä sen todenperäisyyttä. Jos en nyt ihan väärin muista niin hänhän kuoli syksyllä ja muistaakseni dokkarissakin näkyi teltan vieressä syksyn kellastuttamaa kasvillisuutta. Tuo nurmihan näyttää aika kesäiseltä? :(
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Hattula
Päivämäärä:   23.10.13 23:56:44

http://en.m.wikipedia.org/wiki/Amie_Huguenard

Yön kunniaksi helpotan tuskaanne, googlen kuvahaun kuva EI voi olla Timothy, koska oheisesta linkistä selviää että hänen ruumiinosiaan mm. osa selkärankaa, oikea käsi (jossa rannekello vielä jäljellä) ym. löytyi kauempaa muusta ruumiista. Kuvan ruumiilla on mm. oikea käsi tallella.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   23.10.13 23:56:55

Niin no mistäpä noista tietää..kuvan yhteydessä puhuttiin kuitenkin tästä Timothysta kun uteliaisuuttani kävin kuvan sivulla kattomassa,katoin sen Timothyn tekemän dokumentinkin ja videoinnin lopussa sil on tommoset siniset housut jalassa ja syksyähän siinä oli mut onhan sitä tääl Suomeskin tähän aikaan vielä vihreetä nurmikkoa näkyvil,vaik on lokakuu..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   24.10.13 00:17:36

Tästä blogista löytyy kaikkea jänniä juttuja http://purppurapupu.blogspot.fi/
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: aapeli rummukainen
Päivämäärä:   24.10.13 08:53:14

"Voi perse tähän hyvään ketjuun eksyi salaliittoteorioitsijat..."

Täh? Eikö HAARP kuulu näihin otsikon mukaisiin asioihin? "outoja/pelottavia asioita maailmalta"

Europarlamentin mietinnössä Maj Brit Theorin (PSE, S) pohtii seuraavaa:

"Theorin on huolissaan myös Haarp-ohjelman seurauksista. Haarp on suurtaajuista säteilyä koskeva tutkimusohjelma, jota johtaa Yhdysvaltain ilmavoimat ja laivasto yhdessä Fairbanksissa sijaitsevan Alaskan yliopiston geofysikaalisen laitoksen kanssa. Sitä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin ilmakehän sähköisiä ominaisuuksia manipuloimalla.

Theorin ehdottaa että komissio käynnistää yhteistyön Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän hallitusten kanssa selvittääkseen miten Haarp-ohjelma vaikuttaa Euroopan arktisten alueiden ympäristöön ja kansanterveyteen. Komission on raportoitava tutkimuksen tuloksista parlamentille."

Suljetaan vaan silmät maailman tapahtumilta. Ollaan tietämättömiä ja vähätellään samalla uskotellen itselle, että mitään hallisematonta maailmassa ei tapahdu. On olemassa Syyn ja seurauksen laki. Toinen tapahtuma on tällöin syy ja toinen seuraus. Syy esiintyy ennen seurausta. Esim. HAARP voi olla syy ilmaston lämpenemiseen ja muihin mystisiin tapahtumiin, mutta todellisia surauksia ei vielä tiedetä.

Uutisissa ja nettisivustoilla on usein kerrottu lintujen ja kalojen joukkokuolemista. Lintuja ja kaloja on kuollut ryhmittäin, mutta selvää syytä kuolemille ei ole saatu. Kaloja tai lintuja on kuollut mm. Chilessä, Ruotsissa, Brasiliassa, Japanissa, USA:ssa ja Uudessa Seelannissa. HAARP-järjestelmä käyttää mikroaaltoja no voi vain kysyä "paistuuko" lintuparvet taivaalla samaan tapaan, kuin kaurapuuro mikroaaltouunissa? HAARP säteet tunkeutuu myös vedenalle ja syvälle maahan.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: aapeli rummukainen
Päivämäärä:   24.10.13 08:57:25

Esim.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011010712969135_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011010512959862_ul.shtml
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ----
Päivämäärä:   24.10.13 08:59:04

aapeli rummukaine: Noita kalojen, lintujeh ym joukkokuolemia sekä esim kalasateita on ollut jo kauan, ksuan ennen kuin usaa edes oli olemassa, mutta tottakai, pistäkää nekin nyt usan piikkiin :D
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: aapeli rummukainen
Päivämäärä:   24.10.13 09:06:34

Vielä etsin noita lintujen, kalojen ja muitten eläinten joukkokoulemia. Tässä on hyvä lista. Tässä on tosi outoja/pelottovia asioita maailmalta.
http://ra.fi/SZt9
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Nunnu
Päivämäärä:   24.10.13 09:09:41

Hyi kun pitikin mennä googlaamaan Timothy Treadwell. Oliskohan tuo kuva silti photoshopattu. Koska jos eläin sut syö, niin ristisitkö sä vaan kädet rinnan päälle ja odottaisit kuolemaan? Ja tuo jalka... se ei vaan voi pysyä pystyssä koukussa. Ja kuten Hattula sanoi, niin mäkin muistan dokkarin katsoneena että Timothyn oikea käsi löytyi kauempaa muusta ruumiista, siinä oli kello vielä ja se kello taidettiin antaa Timothyn exälle?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   24.10.13 09:47:28

Hattulalle ja Nunnulle:eikös siinä Timothyn kuvassa ole juurikin vasen käsi tallella,mietin et jos asettaa itsensä tommoseen asentoon ku Timothy kuvas on niin eiks se jäljellä oleva käsi oo vasen,katsojalle vastapäätä oikea.?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   24.10.13 10:28:07

Timothyn kuolemasta tekee karmivaa se olemassa oleva nauha tapahtumasta . Hän ei kuollut nopeasti.
Kuvaus nauhan tapahtumista http://www.yellowstone-bearman.com/Tim_Treadwell.html
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   24.10.13 11:11:34

Katoin Timothyn järkyn kuvan uusiks,niin eihän tossa jäljellä olevassa kädessä näy edes olevan sitä kelloa,joka oli siis oikeassa kädessä?!Taitaa olla oikea kuva..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   24.10.13 13:24:55

Timothy jutussa järkyttää, että miksi se nauha on sillä eksällä? Kuunteleeko se sitä aina iltaisin...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   24.10.13 13:28:18

Olipas outo kommentti. Kellä sen nauhan sitten pitäisi olla? Ihan julkisessa levityksessä vai?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ?
Päivämäärä:   24.10.13 14:19:00

Karhu siis söi sen Timothyn ja hänen sen hetkisen tyttöystävänsä?
En minä ainakaan haluaisi exäni kelloa ja kuolinhuutoja kotiini "kummittelemaan"
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   24.10.13 14:58:07

., lähinnä huumoria, ei sovi tälle palstalle.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   24.10.13 19:36:20

ups.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   24.10.13 23:51:04

HOPLAA! iltalukemista... : )
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: d
Päivämäärä:   25.10.13 00:14:33

aapeli: Joka asiasta saa oudon jos alkaa liikaa spekuloimaan. Salaliittoteoriat ovat eri asia kun tässä ketjussa aiemmin kerrotut oudot ja pelottavat jutut.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   25.10.13 09:22:18

Tähän oli ihana uppoutua yhden päivän, netistä löytyy valtavasti tarinoita ja kuvia kun googlaa sairaalan nimellä.

http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288605300064.html
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: No hmm
Päivämäärä:   25.10.13 09:28:41

No voi rähmä, olen ollut Louisvillessä, mutten ole kuullut tuosta tarinasta, olisi ehdottomasti pitänyt käydä katsomassa!
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Hattula
Päivämäärä:   25.10.13 09:35:15

Öhöm: pointti oli nyt se että siinä väitetyssä kuvassa TT:n ruumista sillä on molemmat kädet tallella. Ymmärsitkö?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   25.10.13 10:29:16

Hattula:joo ymmärsin ja ymmärsin senkin että toi ei oo sit kuitenkaa Timothy,on kuulemma mies jonka Pitbull-koirut oli repiny,en tiä sit,kamala kuva kuitenkin ja tyhmää et laittavat Timothysta kertovalla ties kenen vainajan kuvia,huh.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Piukku
Päivämäärä:   25.10.13 11:15:57

Olenko ainut jonka mielestä tuo karhumies syötti itsensä tahallaan tai ainakin alitajuisesti tahallaan niille karhuille? Monta kertaa toivoi olevansa karhu itsekin, joten joutumalla karhun ruoaksi hän pääsi viimein päämääräänsä. En mä tiedä, mutta jotenkin siitä paistaa maailmaan kyllästyneen ja väsyneen miehen olemus. Päätös jäädä pidemmäksi aikaa saarelle, leirin sijainti ynnä muut jotenkin vahvistaa tätä. Mene ja tiedä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -~-
Päivämäärä:   25.10.13 11:40:19

Minäkin ihmettelin, miksi Timothyn eksälle annettiin rannekello sekä nauha...
Mutta ovatko miehen vanhemmat enää elossa? Tai sitten eksä oli jollain tavalla tärkeä miehelle, vielä...
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   25.10.13 11:42:51

Oon halunnut käydä Waverlyssä ghost adventures jakson jälkeen
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   25.10.13 12:11:57

Piukku, et ole, muistaakseni joku asiaa kommentoinutkin samalla tavalla. Jopa pistää ärsyttämään, että ei ole patistanut tyttöystävää lähtemään, luinko jostain ettei nainen enää halunnut olla siellä. Noita eläintyyppejä kun katsoo, huomaa kuinka he ikäänkuin kokevat olevansa yhtä niiden eläinten kanssa eivätkä voi uskoa heidän tekevän mitään pahaa. Samaa näkee hevosihmisten kanssa. Ja sitten käykin hassusti.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: öhöm
Päivämäärä:   25.10.13 12:50:09

Huume/alkoriippuvuudesta ku selviää niin se riippuvuus yleensä siirtyy johki toiseen asiaan maanisena,esim joku rupee urheileen hulluna ym,varmaan tälle karhu-Timothylle vaara,jännitys,kuolema ja pelko ym alko olla maanista,musta tuntuu et hulluna kokeili vaararajojaan ja sai kiksejä siitä..
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: Jep
Päivämäärä:   25.10.13 13:04:07

Jos näin oli, että Usan hallitus Wtc:n iskussa hämmentäjänä. Niin miksi teidän mielestänne, motiivi?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   25.10.13 15:04:47

Uskon joskus salaliittoteorioihin, mutta wtc:n tapauksessa en. Projektin olisi pitänyt olla niin iso ja mukana niin paljon ihmisiä, että eivät millään olisi voineet löytää niin montaa psykopaattista ihmistä sitä pyörittämään, salaamaan ja toteuttamaan. Se olisi vaatinut kansainvälistä yhteystyötä ja niin taitavaa työskentelyä, ettei voi olla mitenkään päin mahdollista. Vaikka valtiolla olisi motiivi, mikä ihme olisi kaikkien oman maan miesten teurastukseen osallistuneeiden virkamiesten motiivi? Kannattaa joskus ajatella, että siellä valtiomöykyn takana on ihan tavallisia ihmisiä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä:
Päivämäärä:   25.10.13 16:54:50

ainoastaan Werner Herzog on kuunnellut sen ääninauhan, jonka jälkeen antoi sen Timothyn ex-tyttöystävälle ja käski tuhota sen. Nainen ei tuhonnut sitä, en muista syytä, mutta laittoi sen pankkiholviin, ja on sanonut, että toivottavasti hänen ei tarvitse koskaan kuunnella sitä.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   25.10.13 17:42:59

Lisää lukemista illaksi?
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: iNu
Päivämäärä:   25.10.13 18:01:18

Anneliese Michel http://en.wikipedia.org/wiki/Anneliese_Michel

Tämän pohjalta tehty elokuva Emily Rosen riivaaja. Youtubesta löytyy ääninauhoja Anneliesen manaamissessioista. Ne on aika creepyjä kuunneltavia.
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: iNu
Päivämäärä:   25.10.13 18:01:50

uuups http://en.wikipedia.org/wiki/Anneliese_Michel
  Re: Kootaan outoja/pelottavia asioita maailmalta! II
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   25.10.13 22:01:04

Oli ihan kiva tuo purppurapupu- blogi, harmi että juttuja oli liian vähän eikä jäänyt näin iltaan yhtään lukemista...

Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   25.10.13 22:04:15

tuli näköjään täyteen edellinen, jos vaikka vielä tässä saisi jotain jännää lueskeltavaa :)
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   25.10.13 22:11:39

Jimiltä tulee juuri Outoa vai mitä?-ohjelma!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   25.10.13 23:10:27

""Louen kylässä on sellainen silta, missä on nähty öisin liftaamassa öisin nuori nainen. Vaikka et pysähtyisi ottamaan tätä liftaria kyytiin, niin se ilmestyy autosi takapenkille hetkeksi.

Merja Vaara oli kotoisin ihan Louen läheltä, muistaakseni Petäjäskoskelta. Vaaralla oli tapana liftata töihin Rovaniemelle ja takaisin. Vaara katosi, kun oli liftaamassa töistä kotiin aamuyöllä. Ruumista ei koskaan ole löydetty.

Eli nämä tapaukset saattavat liittyä toisiinsa..""

Olin töissä aikoinani rovaniemen lähistöllä kemijoen rannassa. Tarkkaan en muista tarinaa, mutta rannalta oli löytynyt ilmeisesti naisen käsi tai osa ruumiista. Joka oli haudattu?! siihen pihaan tai pihasta löytyi joku hautakivi. En tiedä liittyykö juttuun, mutta kuulemma oli joku nainen kadonnut ja epäilivät että nuo jäännökset olisivat sen naisen!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   26.10.13 00:18:58

Down
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: nippula
Päivämäärä:   27.10.13 11:59:20

uppista, tosi mielenkiintoisia juttuja!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -..
Päivämäärä:   27.10.13 12:50:54

Siis onpas kiinnostavia! Taidan googlta nämä kaikki asiat kunnolla kun pääsen kotiin!!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: --
Päivämäärä:   27.10.13 13:25:24

lisää!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: Nimetön
Päivämäärä:   27.10.13 14:37:11

Tässä siis yhteenvetona tänne kerätyt jutut:

- Maakasperän (karhu)metsä Vilppulassa
- Bermudan kolmio
- Aokigahara, japanilainen itsemurhametsä
- Mary Celeste kadonneine miehistöineen
- Overtoun Bridge, "koirien itsemurhasilta" Skotlannissa
- Tunguskan räjähdys
- Norjan Hessdalenin valoilmiöt
- Djatlovin solan onnettomuus
- Keralan punainen sade
- Robert the doll
- Jamisonin perheen katoaminen
- Mothman
- D.B. Cooper
- Chaplin-videon mystinen puhelimeen puhuva nainen
- Indrid Cold
- Lentävä hollantilainen
- Timothy Treadwellin "Grizzly Manin" kuolema
- Aholaisen talo
- Louen kylän liftaava nainen
- Eläinten mystiset joukkokuolemat eri puolilla maailmaa
- Kentuckyn Louisvillen hylätty parantola
- Anneliese Michelin tapaus

---

Itselleni tuli mieleen vähän tähän teemaan liittyen dokumenttiprojekti Hyönteisten ääni, jonka katsoin joskus parisen vuotta sitten telkkarista. Oli varsin vaikuttava kyllä, vaikkakin paljastui, että perustui erittäin löyhästi tositapahtumiin. Dokkari oli siis ikäänkuin päiväkirja miehestä, joka meni metsään ja rakensi itselleen kuolinpaikan, johon sitten päätti elämänsä näännyttämällä itsensä nälkään ja janoon. Oikeastihan joku on tosiaan näännyttänyt itsensä metsässä nälkään, mutta kyseisen "dokkarin" päiväkirja oli täysin fiktiivinen, samoin kuin varmasti suurin osa dokkariin liittyneistä yksityiskohdista. Oikeasti kyseinen dokkari ilmeisesti perustuu jonkun japanilaisen kirjoittamaan novelliin, eikä sillä siis juurikaan ole todellisuuspohjaa.

Tässä kuitenkin ainakin yksi aito tuonkaltainen itsensä-näännyttämistapaus, eli Hans-Peter Z:n tapaus: http://www.wsws.org/en/articles/2008/02/germ-f27.html
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   27.10.13 14:48:24

Ei nyt mene ehkä kategoriaan oudot ja pelottavat, mutta ihan mielenkiintoinen ja pysyy topikki yllä. Eli Siperiasta löydettiin 80-luvulla perhe, joka oli paennut ennen maailmansotia uskontonsa vuoksi. Olivat eläneet täysin eristyksissä tietämättä maailman menosta mitään. Tämänkin parissa vierähti tunteroinen lukien juttuja aiheesta, löytyy valtavasti kaikenmoista, hakusanoina taisin käyttää "Lost in the Taiga".

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288536057668.html
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   27.10.13 14:53:17

Ja tulikin mieleen kategoriaan sopiva juttu Leväluhdan mystisestä lähteestä. Isokyrössä on pellon keskellä lähde, mihin on upotettu ainakin sadan naisen ja lapsen ruumiit. Helsingin Sanomissa oli just pitkä juttu lähteestä:

http://urly.fi/a09

Lähteestä löytyy muitakin juttuja googlailemalla.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: kirjosieppo
Päivämäärä:   27.10.13 15:18:21

Yksi pelottava ja outo asia maailmassa on Suomen hallitus. Sen touhuja, ja Suomen ihmisten ajautumista köyhyysloukkuun seuratessa tulee kylmä hiki...
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   27.10.13 15:22:05

Käsittämätön tuo Taiga-juttu... Ihminen on sosiaalinen eläin, luulisi ettei kukaan kestäisi asua noin kauan pelkän perheen kanssa keskenään?
Ei pysty omilla aivoilla edes käsittämään tuollaista aikaa keskellä erämaata, ilman mitään!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: muus
Päivämäärä:   27.10.13 16:09:38

Hui, nyt rupesi ahdistamaan tuolla edellisessä topikissa kun nimimerkki viiva kertoi täältä Kanarialta lähtevästä tsunamista! Olkoonkin vaikka huuhaata mutta minä kaipaan lisää tietoa asiaan, kun täällä itse asun enkä pidä tuollaisia "järjestettyjä luonnonkatastrofeja" ollenkaan mahdottomana asiana. Lisää tietoa asiaan kiitos!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: .
Päivämäärä:   27.10.13 17:26:03

"Ja tulikin mieleen kategoriaan sopiva juttu Leväluhdan mystisestä lähteestä. Isokyrössä on pellon keskellä lähde, mihin on upotettu ainakin sadan naisen ja lapsen ruumiit. Helsingin Sanomissa oli just pitkä juttu lähteestä:"

:O Oikeesti! Omg!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: hih
Päivämäärä:   27.10.13 17:51:22

En vaan voi lakata miettimästä sitä viimeistä suvun jäsentä, joka tuonne jäi yksin elelemään. Yksin. Erämaahan, satojen kilometrien päähän muista. Huh. Jos vielä elää, niin mahtaa olla sekaisin kaiken yksinäisyyden jälkeen. Tai no, eihän sitä tiedä.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: nap
Päivämäärä:   29.10.13 00:17:55

http://listverse.com/2013/03/19/10-more-little-known-weird-mysteries/
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: w
Päivämäärä:   29.10.13 12:24:47

melkoisen ahdistavia juttuja tuossakin linkissä, onneksi en lukenut yöllä :D
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: Tiitu
Päivämäärä:   29.10.13 14:32:45

Minä kävin Leväluhdalla jokunen viikko sitten. Löytyy helposti tienviittojen avulla. Ihan mielenkiintoinen paikka ja olisi tehnyt mieli sorkkia jollain kepillä niitä kahta pientä, melko mutaista lähdettä (mikä niistä on jäljellä), josko olisi löytynyt vaikka jotain. :D
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: f
Päivämäärä:   29.10.13 23:34:59

Jännä tuo leväluhta. hirveää kun ei saada varmuutta miksi ne sinne heitettiin!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: Tika
Päivämäärä:   29.10.13 23:52:35

http://kauhublogi.blogspot.fi/
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: eyxc
Päivämäärä:   29.10.13 23:53:21

Nuo kaikenmaailman eläinten joukkokuolet eivät mielestäni ole kovin pelottavia, hieman outoja ehkä. Niihin kyllä löytyy aina joku järkeenkäypä selitys. Jossain dokumentissa oli vähän aikaa sitten (kylläkin joku vanha dokumentti) jossain päin Amerikkaa tapahtuneesta tietyn lintulajin joukkokuolemasta. Lintuja vaan rupesi satamaan taivaalta ja aamulla moni paikka oli täynnä kuolleita lintuja. Saatiin kuitenkin selville, että olivat kuolleet, kun edellisenä yönä oli ollut uusivuosi ja pamauteltu raketteja --> monet linnut säikähtäneet ja lähteneet lentoon samaan aikaan --> törmäilleet vauhdissa toisiinsa ja ympärillä oleviin rakennuksiin yms.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   30.10.13 11:34:22

Up
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: kännykällä
Päivämäärä:   30.10.13 20:25:43

Ei nyt pelottava, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen...

Green Boots maailman korkeimmalla vuorella.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: ...
Päivämäärä:   31.10.13 19:13:25

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lina_Medina

En tiiä kuuluuko ihan tänne, mutta aattelin kuitenki linkittää
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: siinäpä ois
Päivämäärä:   31.10.13 21:29:42

Tässä jotain alkuun, lisää löytyy sitten kun olette nuo lukeneet.

http://en.wikipedia.org/wiki/Roanoke_Colony
http://en.wikipedia.org/wiki/Tanganyika_Laughter_Epidemic
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Mad_Gasser_of_Mattoon
http://en.wikipedia.org/wiki/Concrete-Encased_High_School_Girl_Murder_Case
http://en.wikipedia.org/wiki/Sailing_stones
http://en.wikipedia.org/wiki/Unit_731
http://en.wikipedia.org/wiki/Bunny_Man
http://en.wikipedia.org/wiki/Sedlec_Ossuary
http://en.wikipedia.org/wiki/Bubbly_Creek
http://en.wikipedia.org/wiki/Original_Spanish_Kitchen
http://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Bonnet_syndrome
http://en.wikipedia.org/wiki/Voynich_manuscript
http://en.wikipedia.org/wiki/Markovian_parallax_denigrate
http://en.wikipedia.org/wiki/Toynbee_tiles
http://en.wikipedia.org/wiki/Alien_hand_syndrome
http://en.wikipedia.org/wiki/Phaistos_Disc
http://en.wikipedia.org/wiki/Pykrete
http://en.wikipedia.org/wiki/Capgras_delusion
http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_J._White
http://en.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Demikhov
http://en.wikipedia.org/wiki/Guided_rat
http://en.wikipedia.org/wiki/Exploding_head_syndrome
http://en.wikipedia.org/wiki/Hamster_zona-free_ovum_test
http://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_immortality
http://en.wikipedia.org/wiki/Chandre_Oram
http://en.wikipedia.org/wiki/Lina_Medina
http://en.wikipedia.org/wiki/Mellified_Man
http://en.wikipedia.org/wiki/STS-75
http://en.wikipedia.org/wiki/Atuk
http://en.wikipedia.org/wiki/Kennedy_Curse
http://en.wikipedia.org/wiki/Cure_for_Insomnia
http://en.wikipedia.org/wiki/Pripyat%2C_Ukraine
http://en.wikipedia.org/wiki/British_Rail_flying_saucer
http://en.wikipedia.org/wiki/Mary_Tofts
http://en.wikipedia.org/wiki/Trepanation
http://en.wikipedia.org/wiki/Grey_Goo
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Grinning_Man
http://en.wikipedia.org/wiki/Crawfordsville_monster
http://en.wikipedia.org/wiki/Dulce_Base
http://en.wikipedia.org/wiki/Junko_Furuta
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Hermitage_%28Ontario%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Donner_Party
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Fish
http://en.wikipedia.org/wiki/Starchild_skull
http://en.wikipedia.org/wiki/Jersey_Devil
http://en.wikipedia.org/wiki/Jack_Parsons
http://en.wikipedia.org/wiki/Faces_of_belmez
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Parker_Ray
http://en.wikipedia.org/wiki/Total_information_awareness
http://en.wikipedia.org/wiki/Penis_panic
http://en.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Reich
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Mahavishnu_Orchestra
http://en.wikipedia.org/wiki/Devil%27s_Footprints
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Great_Thunderstorm%2C_Widecombe
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Bloop
http://en.wikipedia.org/wiki/Out_of_place_artifacts
http://en.wikipedia.org/wiki/Mothman
http://en.wikipedia.org/wiki/Shadowpeople
http://en.wikipedia.org/wiki/Ararat_anomaly
http://en.wikipedia.org/wiki/String_theory
http://en.wikipedia.org/wiki/Tunguska_event
http://en.wikipedia.org/wiki/British_big_cats
http://en.wikipedia.org/wiki/Goatman_%28cryptozoology%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Greys
http://en.wikipedia.org/wiki/Jackalope
http://en.wikipedia.org/wiki/Stargate_Project
http://en.wikipedia.org/wiki/Spring_Heeled_Jack
http://en.wikipedia.org/wiki/Owlman
http://en.wikipedia.org/wiki/Anomalous_phenomenon
http://en.wikipedia.org/wiki/Bermuda_triangle
http://en.wikipedia.org/wiki/Overtoun_Bridge
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Mad_Gasser_of_Mattoon
http://en.wikipedia.org/wiki/Chupa_%28anomaly%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Silverpilen
http://en.wikipedia.org/wiki/Lost_Dutchman%27s_Gold_Mine
http://en.wikipedia.org/wiki/Aokigahara
http://en.wikipedia.org/wiki/Pope_Lick_Monster
http://en.wikipedia.org/wiki/Shadow_people
http://en.wikipedia.org/wiki/Steam_tunnel_incident
http://en.wikipedia.org/wiki/Montauk_Project
http://en.wikipedia.org/wiki/Moll_Dyer
http://en.wikipedia.org/wiki/Belchen_Tunnel
http://en.wikipedia.org/wiki/Boy_Scout_Lane
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Devil%27s_Footprints
http://en.wikipedia.org/wiki/Chase_Vault
http://en.wikipedia.org/wiki/Dyatlov_pass_accident
http://en.wikipedia.org/wiki/Tunguska_event
http://en.wikipedia.org/wiki/Borley_Rectory
http://en.wikipedia.org/wiki/Clapham_Wood_Mystery
http://en.wikipedia.org/wiki/Reality_shift
http://en.wikipedia.org/wiki/Moberly-Jourdain_incident
http://en.wikipedia.org/wiki/Ed_Gein
http://en.wikipedia.org/wiki/Adam_%28unsolved_Thames_murder_case%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Who_put_Bella_in_the_Wych_Elm%3F
http://en.wikipedia.org/wiki/Cleveland_Torso_Murderer
http://en.wikipedia.org/wiki/Monster_of_Glamis
http://en.wikipedia.org/wiki/Ediacaran_biota
http://en.wikipedia.org/wiki/H._H._Holmes
http://en.wikipedia.org/wiki/Loveland_Frog
http://en.wikipedia.org/wiki/Mariana_UFO_Incident
http://en.wikipedia.org/wiki/Amelia_Earhart
http://en.wikipedia.org/wiki/Valentich_Disappearance
http://en.wikipedia.org/wiki/Original_Night_Stalker
http://en.wikipedia.org/wiki/Black_Dahlia
http://en.wikipedia.org/wiki/Joachim_Kroll
http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_K%C3%BCrten
http://en.wikipedia.org/wiki/Gilles_de_Rais
http://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Vacher
http://en.wikipedia.org/wiki/Melonheads
http://en.wikipedia.org/wiki/D._B._Cooper
http://en.wikipedia.org/wiki/Philadelphia_Experiment
http://en.wikipedia.org/wiki/Mokele-mbembe
http://en.wikipedia.org/wiki/New_Jersey_Devil
http://en.wikipedia.org/wiki/Allagash_Abductions
http://en.wikipedia.org/wiki/Midgetville#Vienna.2C_Virginia
http://en.wikipedia.org/wiki/Gef_the_talking_mongoose
http://en.wikipedia.org/wiki/Villisca%2C_Iowa
http://en.wikipedia.org/wiki/Tunguska_event
http://en.wikipedia.org/wiki/Decompression_sickness
http://en.wikipedia.org/wiki/Diving_medicine
http://en.wikipedia.org/wiki/Decompression_illness
http://en.wikipedia.org/wiki/Air_embolism
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Fare
http://en.wikipedia.org/wiki/Kuchisake-Onna
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Licked_Hand
http://en.wikipedia.org/wiki/Raymond_Robinson_%28Green_Man%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Fish
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: ---
Päivämäärä:   31.10.13 21:52:24

No olisit edes linkannu valmiiks.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   31.10.13 22:22:52

<http://en.wikipedia.org/wiki/Midgetville#Vienna.2C_Virginia>
http://en.wikipedia.org/wiki/Gef_the_talking_mongoose
http://en.wikipedia.org/wiki/Villisca%2C_Iowa
http://en.wikipedia.org/wiki/Tunguska_event
http://en.wikipedia.org/wiki/Decompression_sickness
<http://en.wikipedia.org/wiki/Diving_medicine
http://en.wikipedia.org/wiki/Decompression_illness
http://en.wikipedia.org/wiki/Air_embolism
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Fare
http://en.wikipedia.org/wiki/Kuchisake-Onna
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Licked_Hand
http://en.wikipedia.org/wiki/Raymond_Robinson_%28Green_Man%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Fish
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: tä
Päivämäärä:   31.10.13 22:39:20

ooo, nyt on huomiseksi tekemistä.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: ..
Päivämäärä:   4.11.13 23:45:37

Up!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: -
Päivämäärä:   4.11.13 23:56:32

Omg :X

Kiitos sinä nimetön mysteerilinkittäjä.
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: h
Päivämäärä:   5.11.13 00:41:19

KIITOS sinä jumalainen linkittäjä!
  Re: Outoja/pelottavia asioita maailmalta! III
Lähettäjä: öl
Päivämäärä:   5.11.13 19:14:22

Ooh vau!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

AddThis